keskiviikko, 14. joulukuuta 2011

Baileyn sairaskertomusta: lokakuu - joulukuu -11


Tiistai 27.12.11: viimeiselle matkalle.

Tapaninpäivänä 26.12. Baileyn elämänvoima alkoi hiipua. Aamusta asti Bailey alkoi oksennella, sisällä ei pysynyt ruoka eikä vesi, vaikka yritimme lusikoida nestettä nieluun. Bailey oli kovin levoton, kuljeskeli jatkuvasti pitkin taloa, oksenteli ja läähätti raskaasti. Aina kun sain Baileyn hetkeksi lepäämään päänsä syliini tai pysähtymään, se tärisi jatkuvasti kuin kylmästä. Huonosti mitattuna sain lämpötilaksi 36,8 astetta eli alhaisen lämmön. Bailey taisteli unta vastaan ja jatkoi väsynyttä kompasteluaan sinne ja tänne. Iltalenkillä huomasin yhtäkkiä, että Bailey kulki kääntyillen lähinnä vain oikealle, kääntyminen vasemmalle ei onnistunut normaalisti. Siinä kohtaa olin varma, ettei paluuta enää olisi. Yö kului raskaasti tuskaisen koiran vierellä valvoen, Bailey oksenteli, läähätti ja alkoi ajoittain olla tiedoton. Aamulla, kun lopultakin eläinklinikat aukesivat, soitin Aistiin.

Aistissa todettiin, että Bailey oli hyvin väsynyt ja lämpö oli hieman alhainen. Neurologisessa tutkimuksessa todettiin, että Bailey oli vakavasti apaattinen, kiersi kehää oikealle, pää painui, asentotuntoreaktiot hieman alentuneet jaloissa, vasemmassa silmässä karsastus. Olemus viittasi vahvasti, johonkin pään sisäiseen ongelmaan, joten päätimme vielä magneettikuvata pään. Illalla nukutuksen ja kuvausten jälkeen hoitaja soitti ja pyysi palaamaan Aistiin, jolloin tuli selväksi etteivät löydökset olleet hyviä.

Magneettikuvissa näkyi suuri vaalea alue aivoissa, joka oli lähes 1/3-osaa aivoista.
Epäilty diagnoosi oli aivolisäkkeen makroadenooma.
Erotusdiagnoosit: aivolisäkkeen sarkooma, silmän suonikalvon suonipunoksen papillooma, meningiooma, gliooma.

Suomen kielellä siis vakava aivokasvain, jota ei voida helposti hoitaa tai leikata. Enkä olisi sitä enää harkinnutkaan. Baileyn ongelma olikin kuvittelemaani vakavampi ja aiheutti siis kaikki moninaiset, epämääräiset oireet, joita lääkäreidenkin oli vaikea kohdistaa mihinkään. Baileyn oli aika päästä pois kivuistaan. Bailey tuotiin nukutuksesta heränneenä luoksemme ja viimeisen kerran se nojasi lujasti meihin. Hyvästelimme rakkaan koiran kivuttomalle taivasmatkalleen.

Nuku hyvin, rakas Bailey.




~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Perjantaina 16.12.11: homeopatia aloitettu. Lääkeaineet: aamuisin Pulsatilla LM3-luosta 3 tippaa ja iltaisin Nux Vomica LM3-luosta 3 tippaa.

Maanantai 19.12.11: puhelimessa Aistin lääkärin kanssa. Loput laboratoriotulokset tulivat.

Baileyn arvot 19.12.11

ALT: 502 !
Sappihapot: koholla !
Elektrolyytit: normaalit
Kolesteroli: hieman koholla
Lihasarvot: normaalit
Toksoplasma: positiivinen !
Neosporavasta-aineet: negatiivinen

Maksa-arvo on kohonnut entisestään (ALT 3,5 viikkoa sitten: 346), kolesteroli on edelleen hieman koholla (CHOL 3,5 viikkoa sitten 7,2) ja sappihapot koholla. Toksoplasmasta kysyin, on kuulemma alkueläimen aiheuttama tauti, mutta tulos voi olla positiivinen muissakin tapauksissa. Lääkärin mielestä maksa-arvot, kolesteroli, sappihapot, hidas syke ja rauhoituksesta hidas herääminen voisivat viitata maksasairauteen tai muihin maksan ongelmiin. Päätetään tutkia maksa tarkemmin, saamme seuraavalle päivälle ajan tähystykseen ja koepalojen ottoon.

Illalla kävimme kerrankin koko lauma lenkillä piha-alueella. Bailey piristyi yllättäen ja lähti juoksemaan nuoremman koiramme kanssa. Bailey jopa aloitti hippaleikin ja hetken aikaa kaikki oli niin kuin pitäisikin. Kotona mietimme syytä illan kestäneelle huomattavalle piristymiselle, ainoa muuttunut asia oli ollut perjantaina aloitettu homeopatia.

Tiistai 20.12.11: Vantaan Aisti. Baileyn tähystys ja koepalat maksasta.

Aistin klinikkaraportti:

"Baileyn vointi on ennallaa, syö huonosti, vaisu.

Kliininen tutkimus: hoikka ja hieman lihasköyhä, muuten ei normaalista poikkeavaa.

Baileystä otettiin lisää verinäytteitä, ALT on edelleen koholla (508), kolesteroli koholla (8,3), sappihapot nyt normaalit (13), bilirubiini, albumiini, urea, T4 normaalit. Pieni verenkuva: valkosoluarvo edelleen matala (4,7).

Vatsaontelon ultraäänitutkimuksessa ei huomattu normaalista poikkeavaa.

Vatsaontelon tähystys: kaikki elimet näyttivät mikroskooppisesti normaaleilta. Maksan vasempien lohkojen reunat pyöristyneet. Maksan väri normaali. Otettiin 1 koepala oikeasta lohkosta ja 3 koepalaa vasemmasta lohkosta."

Bailey sai toimenpiteiden aikana kipulääkettä suoneen, kotiin haettiin apteekista Tramal-kapseleita. Illan aikana toipuminen nukutuksesta oli hidasta ja ikävää. Yön jälkeen olotila alkoi palailla normaaliksi. Nyt odotellaan koepalojen tuloksia.

Keskiviikko 21.12.11: syöminen paranee? Tarjosin Baileylle pieniä hitusia kinkkua ja pehmeää juustoa ja kappas, nehän tuli syödyksi. Bailey siis pureskeli ja söi ensimmäisen kerran pitkään aikaan muutakin kuin soseutettua mössöä.

~  ~ ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~  ~

LOKAKUU 2011:
Bailey täytti 2,5 vuotta ja oli pysynyt terveenä jopa ihanan, kokonaisen vuoden ajan. Tuntui, että satunnaiset, epämääräiset kivut olisivat takanapäin. Samassa kuussa Bailey alkoi kuitenkin tuntua taas väsyneen oloiselta ja jäykältä. Oireet sopivat juoksun tuloon, karvanlähtö oli suurta ja pissailukin tiheni lenkeillä. Juoksun olisikin aiempaan nähden pitänyt alkaa lokakuun tienoilla (edellinen huhtikuussa), mutta juoksuja ei sitten vain kuulunut. Baileyn olotila vaihteli hyvien ja huonojen päivien välillä.

Perjantai 21.10.2011, Malmin Apex. Torstaina illalla sisälle oli ilmestynyt pissalätäkkö, jonka tosin oletimme pennun tekemäksi. Perjantaina aamupäivällä Lauri sattui kuitenkin näkemään, kun Bailey pissasi uudelleen samanlaisen lätäkön, lähes samaan paikkaankin. Soitin saman tien tutuimpaan paikkaan Malmille ja sain ajan puolenpäivän tienoille.

Bailey oli ollut jo reilun viikon verran vaisu ja väsyneen oloinen kotona, mutta syönyt, juonut ja lenkkeillyt kuitenkin normaalisti. Lääkäriin lähdin virtsatietulehdusta ajatellen.

Apexilla otettiin pissanäyte, josta tehtiin pikatestit ja viljely. Yleisolemus todettiin väsyneeksi ja kipeäksi. Bailey aristi vatsan aluetta alkutunnusteluissa, joten varmuuden vuoksi ultrattiin kohtu. Kohtu oli puhdas, mutta virtsarakko todettiin erityisen pieneksi ja paksuseinäiseksi. Pissanäytteen ominaispaino ja pH-arvo olivat korkeita. Kysellessäni ruokinnasta sain neuvoksi lisätä ruokintaan C-vitamiinia, jonka pitäisi laskea virtsan pH-arvoa. Käynnin lopuksi Bailey sai 10 päivän antibioottikuurin (Synulox) ja pyydettäessä 5 kappaletta Rimadyl-kipulääkettä.

Annetuilla kipulääkkeillä tai antibiooteilla ei ollut mitään vaikutusta Baileyn tilaan, parin päivän päästä saadut viljelyn tulokset olivat myös puhtaat eli bakteereita tai tulehdusta ei ollut.

Torstai 27.10.2011, Kaiperla. Osteopatiasta on aiemminkin ollut paljon apua Baileylle, joten hyväksi koettua on helppo jatkaa. Bailey kävi Kaiperlan käsittelyssä ja nautti taas hoidosta selvästi. Samana iltana Bailey jaksoi paremmin lenkin, käveli edellä ja haastoi leikkimäänkin. Seuraavana päivänä jatkui taas väsymys.

Tiistai 22.11.2011, Kaiperla. Uusi osteopatiakäsittely, johon Bailey taas rauhoittui ja rentoutui. Saman päivän illan ja seuraavan aamun Bailey oli virkeämpi, iloisempi ja leikkisämpi ennen kuin väsymystila jatkui. Kaiperlan kanssa keskusteltiin ruokinnasta, jatkohoidosta ja jatkotutkimuksista. Sain suositukset Tuija Salmiselle ja varasin ajan samalle viikolle.

Kotihoitona paljon lämpöä ja läheisyyttä, pieniä lenkkejä usein sekä parhaan tiedon ja taidon mukaan tehtyjä ruokintavalintoja; lisää monipuolisuutta raakaruokintaan ja kuureina lisäravinteita. Baileyn sisäistä stressitilaa helpotetaan ympäristön rauhoittamisella; koirat enemmän erillään, jottein nuorempi häiritse lepoa tai töni vahingossa, Baileylle omat, rauhalliset lenkit ja yhteiset lepohetket ihmisten kanssa ilman häiriöitä. Kaikesta huolimatta Baileyn yleisvointi heikkenee hiljalleen ja tarpeiden tekeminen sisälle jatkuu.

Torstai 24.11.2011, Sopulitien eläinlääkäriasema. Klinikan pihalla Bailey kieltäytyi elämänsä ensimmäisen kerran tulemaan autosta ulos, luultavasti autoon ja autosta nostaminen tai liikkuminen ei tunnu hyvältä. Sisälle asti pääseminen käy koiralle työstä, samoin vaa'alle nouseminen. Baileyn yleisolemus todetaan nopeasti kipeäksi ja uupuneeksi. Salmisen mielestä koiran syntymävuosi voisi olla paremminkin -99 kuin -09. Sopulitiellä otetaan ensimmäiset verinäytteet: laaja verenkuva.

Baileyn veriarvot 24.11.2011

ALB: 38 (norm. 25-44)
ALP: 8 (norm. 20-150)
ALT: 346 (norm. 10-118)
AMY: 229 (norm. 200-1200)
TBIL: 6 (norm. 2-10)
BUN: 4.0 (norm. 2,5-8,9)
Ca: 2,59 (norm. 2,15-2,95)
PHOS: 1,69 (norm. 0,94-2,13)
CRE: 63 (norm. 27-124)
GLU: 5,0 (norm. 3,3-6,1)
Na: 142 (norm. 138-160
K: 4,8 (norm. 3,7-5,8)
TP: 60 (norm. 54-82)
GLOB: 22 (norm. 23-52)

T4 kilpirauhashormoni: 21 (norm. 14-52)
CHOL: 7,2 (norm. 3,2-7,0)

HEM, LIP ja ICT-arvot 0

Leukosyytit: 4,7 (norm. 6,0-12,0)

Alhaisia olivat alkalisen fosfataasin (ALP) taso sekä Leukosyytit. Hienoisesti koholla taas Kolesteroli CHOL sekä selvästi koholla alaniiniaminotransferaasin (ALT) taso. Salminen ei ollut huolissaan muista arvoista kuin amylaasista eli rasittuneesta maksasta. Arvo oli luultavasti koholla stressin, aiemmin syötyjen kipulääkkeiden ja kokonaisvaltaisen kiputilan aiheuttaman yhteistilan takia. Keskustelussa ei siksi pidetty ratkaisuna jatkokipulääkitystä eikä oikeastaan suoralta käsin muitakaan lääkityksiä.

Baileyn luona kävi myös Kraniosakraaliterapeutti (Craniosacral Therapy, CST), joka kevyesti tunnusteli selkää, rankaa ja olemusta. Keskustelun lomassa todettiin, ettei hän ollut koskaan hoitanut yhtä kireää koiraa. Bailey piti hoidosta ja tuli uneliaaksi sen aikana. CST-hoidon juuret ovat kuitenkin osteopatiassa, joten päätin jatkaa ennemmin koiran kokonaisvaltaista hoitamista osteopatian keinoin. Varasin ajan kokonaan uuteen hoitomuotoon, akupunktioon.

Perjantai 25.11.2011, Sopulitien eläinlääkäriasema.
Baileyn ensimmäinen akupunktioaika. Keskustelimme alkuun Laukkasen kanssa, hän tunnusteli koiran läpi ja tarkasteli yleisolemusta. Hoitokerran aikana Baileylle laitettiin parisenkymmentä neulaa; päähän, selkään, jalkoihin jne. Bailey oli rauhallinen hoidon ajan ja neulojen laitot olivat kivuttomia. Välittömänä muutoksena huomasin, ettei Bailey väsymyksestään huolimatta romauttanut selkälinjaansa notkolle vaan kantoi sen hoidon alettua paremmin. Sama parempi ryhti säilyi useita päiviä ja päivän ajan kävelykin sujui selvästi helpommin. Sovin uuden ajan Laukkaselle Porvooseen.

Tiistai 29.11.2011, Porvoon Avec. Baileyn vastaanottoaika Laukkaselle. Keskustelimme edellisellä viikolla yleisvoinnista ja erilaisista sairauksista. Yhdeksi aiheeksi nousi Addisonin tauti ja totesimme monen oireen täsmäävän taudin oireisiin. Baileylle tehtiin siis edellisen kaltainen akupunktiohoito, tehtiin Addison-testi sekä otettiin verinäyte puna- ja valkosolujen tarkempaa tarkastelua varten (kasvainepäily). Akupunktiossa Bailey oli edelliskertaa levottomampi ja reagoi muutamiin neuloihin. Selkälinja pysyi kuitenkin taas muutaman päivän suorempana akun jälkeen.

Baileyn verinäytteen arvot 29.11.2011 (valko- ja punasolut)

RBC, HCT, HGB, MCV, MCH, MCHC-arvot normaalin rajoissa.
RDW-taso normaalin alarajalla: 14,8 (norm. 14,7-17,9)
WBC-taso (valkosolut) hieman alhainen: 5,44 (norm. 5,50-16,90)
NEU, LYM, MONO, EOS, BASO, PLT-arvot normaalin rajoissa.

Mikään tasoista ei kuitenkaan Laukkasen mukaan ollut merkittävästi koholla tai laskenut, joten kasvain olisi epätodennäköinen, mutta ei poissuljettu. Parin päivän päästä saadut Addison-testin tulokset olivat myöskin puhtaat, joten Addisonin tautia ei ole. Kysyin puhelimessa myös Lymen taudista eli Borrelioosista (kasvattajan epäily), mutta aiemmin syöty Synulox-antibioottikuuri kuulemma tehoaa hyvinkin Borrelia-bakteeriin.

Marraskuun loppuun mennessä ei siis ollut löytynyt mitään merkittäviä muutoksia tai löydöksiä, jotka olisivat kertoneet Baileyn huonosta tilasta. Aloin soitella hiljalleen eri eläinklinikoille hoitajille ja lääkäreille kuvaillen oireita ja kysellen ideoita, mihin suuntaan lähteä tutkimaan lisää. Joka taholta tuntui tulevan erilaista mielipidettä. Baileyn kunto jatkoi tasaista huononemistaan, se alkoi murista nostettaessa (ajoittain ainoa keino saada koira ulos), alkoi ajoittain kieltäytyä tarjotusta ruoasta ja oksennella luuaterioiden jälkeen. Poroluuateriat jätettiin pois, pitäytyminen sulavammassa ruoassa; kalkkunaa, broileria, poron lihaa, vihreitä kasviksia yms. Itsenäisyyspäivä joulukuussa jäi mieleen surullisena Baileyn huonon kunnon takia.

Tiistai 13.12.2011, Vantaan Aisti. Saimme ajan sisätautilääkärille soittokierroksen jälkeen.

Aistin klinikkaraportti:
"Tulosyy: väsynyt, haluton, ei oikein juo. Noin 9 viikon ajan Bailey on ollut hyvin väsynyt ja haluton liikkumaan, syö ja juo huonosti.

Kliininen tutkimus: Lämpö 38,2 normaali, todella vaisu, seisoo pää alhaalla. Kävelee normaalisti. Ei arista vatsaa, kaikki nivelet ok, normaali asentotunto. Auskultaatio: sydän hidas, sfr 48; hengitysäänet normaalit. Aristaa lihaksia kauttaaltaan; ei arista selkää eikä kaulaa, antaa hyvin avata suuta. Imusolmukkeet normaalit.

Lisätutkimuksia:
- Röntgenkuvat vatsa-, rintaongelo ja koko selkäranka (oma huom: sivusta kuvattuna): ei merkittäviä muutoksia.
- Verinäytteet: valkosoluarvo lievästi normaalia alhaisempi, muuten pieni verenkuva normaali; SNAP-testi (Borrelia, Anaplasma, Ehrlichia, sydänmato) negatiivinen. Verinäyte lähetetään ulkopuoliseen laboratorioon ja siitä tarkistetaan maksa-arvot, elektrolyytit, kolesteroli, lihasarvot, toksoplasma- ja neosporavasta-aineet. Tuloksista soitetaan.
- Virtsanäyte (nesteytyksen jälkeen): ominaispaino 1,005, pikaseulonta normaali, pH 7,5, sedimentissä ei normaalista poikkeavaa.
- Aivoselkäydinnestenäyte: Pandy heikosti positiivinen, soluja normaali määrä.
- Lihassähkökäyrä normaali.
Päätetään jatkotutkimuksista verinäytetulosten saavuttua."

Bailey siis rauhoitettiin, kuvattiin, otettiin virtsa- ja verinäytteet, lihassähkökäyrä ja aivoselkäydinnestenäyte. Tutkimuksissa ei löydetty mitään poikkeavaa. Keskusteluissa epäilyinä oli ollut mm. aivokalvontulehdus, lihasperäinen sairaus tai luustovika, joita ei kuitenkaan löytynyt. Lääkäri suositteli magneettikuvaamaan pään, mikäli loput tuloksetkaan eivät paljastaisi mitään. Kysyin voisiko Baileyn oireilu olla jotain psyykkistä, hänen mielestään ei. Mitään lääkitystä ei kuitenkaan suositeltu.

Baileyn huonon kunnon aiheuttaja on vielä tuntematon. Kaiperlan osteopatiaan meillä on varattuna taas hoito- ja keskusteluaikaa. Jatkotutkimuksia mietitään, kunhan loput laboratoriotulokset saadaan. Bailey on edelleen heikossa kunnossa, rauhoituksesta toipuminen oli levotonta ja ahdistunutta. Aistin käynnin jälkeen Baileyn on useita kertoja narskutellut hampaitaan tai painanut niitä kovaäänisesti yhteen (!?). Vesikuppiin ei ole koskettu muutamaan päivään, onneksi raakaruoka sisältää paljon nestettä ja lihan sekaan voi kaataa hieman vettä.

Tämän hetken havaintoja ja pohdintaa:
Baileyn oireisiin lukeutuvat nyt pään roikottaminen, haluttomuus liikkua, haluttomuus juoda, ajoittainen haluttomuus syödä, takajalkojen tärinä iltaisin, väsymys ja heikkous, ajoittainen silmien punoitus, haluttomuus istua sekä ajoittaiset pidätysvaikeudet. Kotona Bailey jää helposti seisomaan johonkin ja väsyessään alkaa huojumaan tai jopa kaatuu ennen kuin käy makuulle. Ilmeisesti lihakset särkevät ja liikkuminen kuten makuullemeno tai kävely eivät tunnu hyvältä. Ajoittain suu tuntuu olevan kipeä, vaikkakaan hampaissa tai suun pinnoilla ei näy mitään. Bailey latkii ruokansa, koviin ruokiin kuten possunkorviin se ei koske enää. Voisiko mahahappojen epätasapaino vaikuttaa syömiseen? Karvaa on lähtenyt nyt 2 kuukautta, ensin kaikki pohjavilla ja nyt päällykarva, sisäreidet ja vatsa ovat karvattomat.

Kaiperlan mukaan ongelman aiheuttavat lantiossa L7 ja ristiluun virheasento. Lantio pitäisi siis tutkia tarkemmin?

Valoisia hetkiä ovat ne, kun Bailey tulee viereen nojaamaan ja tukemaan päänsä syliin, kun se makuullaollessaan huokaisee tyytyväisyyttään, kun se lähteekin itse kävelemään ulkona taloa ympäri tai hakeutuu kotona ihmisten läheisyyteen oleskelemaan sohvan nurkkaan käpertymisen sijaan.

Kokeilematta on vielä mm. magneettikuvaus, koko luuston kuvaus, laserhoidot ja homeopatia. Mihin seuraavaksi?

- Noora Hämäri Vantaalla 14.12.2011

lauantai, 14. toukokuuta 2011

Jatkossa blogi kotisivuilla.

Jep, eli nyt olemme siirtyneet kokonaan yhteen osoitteeseen. Jatkossa meidän edesottamuksia voi seurata tuolta blogista.

Linkki: http://raidat.webs.com/

Sinne vaan ja linkittää saa :)

keskiviikko, 11. toukokuuta 2011

Päivitystä.

KARMA TULI TALOON

Näin helppoa tämä uuden perheenjäsenen kuvaaminen on.


Mutta sujuu paikallaan poseeraaminenkin - hetken.

Nyt on pennun kanssa elelty neljä päivää ja kivasti on mennyt. Karma onkin mainio tapaus. Hampaiden käyttöä tuo ei epäröi, naskaleita on kokeiltu jo moneen huonekaluun, leluun, käsiin ja lahkeisiin. Leluista pidetään kiinni ja tapellaan päristen, sitten voitettu saalis joutuu suoraan pedon luolaan - Karman häkkiin. Paljonhan tuo pentu vielä nukkuu, mutta väleihin mahtuu villiä leikkiä. Näiden päivien aikana sisälle on tullut vain kolmet pissat, vautsi. Yhtään ei ole pentu surkeana itkeskellyt, se otti heti oman häkin paikakseen ja meidät ihmisikseen.

Noiden kahden touhuja on hauska katsella. Alkuun Bailey väisteli pientä ja pieni kummasteli kaikenlaista muuta, mutta nyt niillä on jo yhteisiä leikkihetkiä ja rento meininki. B ottaa pennun hurjat hypyt, mölinät ja törmäilyt hyvin vastaan. Ainoastaan kun Karma lähtee etutassuilla kiipeilemään lepäävän Baileyn selän päälle, B murahtaa ja poistuu. Ja tiukan paikan tullen Karmakin osaa tasata ja tekeytyä aivan pikkuiseksi. Baileyn leikkityyli näyttää leikkikaverin kokoon nähden rajulta tassupeliltä, mutta vahingottomana on meno pysynyt.

Molemmille on omat häkit, mutta Bailey halusi toisin :)


Lauantain näyttelyn suhteen joudutaan nyt kyllä heittämään pyyhe kehään :( Bailey liikkuu vieläkin välillä hienoisesti etujalkaa keventäen. Vitsi että harmittaa, kun viime vuonnakin jouduttiin juuri ontumisen takia jäämään pois. Syytä ontumiseen en edes muista enää. Mä olisin mielelläni nättiä tyttöäni kehässä pyöräyttänyt, mutta turha on lähteä hakemaan mainintaa epäpuhtaasta liikkumisesta.

Ihan varmasti seuraavissa miljoonassa erkkarissa on miestuomari, jolloin en Baileytä esitä. Se on pentuna niin pelännyt miehiä, että silloin tällöin tulee vieläkin haukkua. Nykyisin kylläkin vain juttusille uskaltautuvat, kohti tuijottavat miehet saavat sanomista. Arjessa siis 90% miehistä on meille ilmaa. En viitsi kuitenkaan riskeerata näinkin hyvää tilannetta, jos miestuomari sattuukin lähestymään huonosti. Joten odotellaan miljoona vuotta naistuomaria erkkariin.

Blogin seuraava merkintä tulee luultavasti siirtymään sitten kotisivujen blogiin. Palaan asiaan.

torstai, 5. toukokuuta 2011

Huusholli valmiina.

Siivottu on
Tänään on "vain" koko vapaapäivä siivottu asuntoa ja nyt illalla tosiaan näyttää jo hyvältä. En voi käsittää mikä määrä likaa ja rojua yhteen asuntoon mahtuu. Nyt lattia kiiltää niin että siltä voisi syödä. Kodinhengettären apulainen, Bailey siis, on myöskin jo väsynyt siivoushommiin. On käyty kellarissa, viety tavaraa pois ja järjestetty, on pesty ja puunattu. Baileyn leluja on löytynyt erilaisista pölyisistä paikoista ja siitäkös on tyttö tykännyt :)

Nyt on tosiaan sopivan puhdasta, tilavaa ja laitettua pennulle tulla uuteen taloon sotkemaan ;)
Lauantaina tehdään jotakuinkin kokopäiväreissu pentua hakemaan. Pikkuraidalle on jo kipot, hihnat ja lelut etsittynä tai hankittuna. Ison koira häkki on matkalla postissa.

Sitten Bailey
Baileyn jalka ei ole kipeä eikä vaivaa enää, kun sillä voi kävellä ja hyppiä. Mutta pidetään silti vielä jalkaa kevyemmässä käytössä, että paranee loppuun. Satunnaisesti lenkillä B keventää askeltaan kipeän jalan osalta, mutta ei onnu pahasti enää. Toivottavasti näyttelyyn mennessä on kuntounut koira.

Laihdutuskuurin tulokset eivät kylläkään näy. Ruokamäärä on tiputettu kyllä ongelmitta pienempään, aiempi ruokamäärä oli about 400-500g päivässä, nyt on menty monta viikkoa 300-350g päiväannoksilla. Mutta viimeiset puolitoista viikkoa ovat menneet tuon kipeän jalan takia ihan pikku lenkeillä. No, onpahan jotain taivasteltavaa tuttujen kanssa sitten...

Päivittelen sitten pennun tultua lisää kuulumisia!

keskiviikko, 27. huhtikuuta 2011

Risuja ja ruusuja.

Kuvia
Viime viikkoina on liikuttu paljon. Tuusulasta löydettiin kiva ulkoilupaikka uimismahdollisuuden kanssa ja äidin kanssa on retkeilty Vuosaaren Uutelassa.

Uutelan reissuta on muutama kuva täällä >>

Baileyn yksi parhaista kavereista, Sisu on myös palannut maisemiin ja kavereiden kuvia näkee täältä >>

Tekevälle sattuu

Bailey onnistui loukkaamaan itsensä koirapuistolla. Tietysti juuri kun olin suunnitellut lähteväni huomenna B:n kanssa Nuuksioon päivää viettämään ja tietysti kun kerrankin koirapuistolla käytiin meni vahingossa kuviot sekaisin ja seurauksena auts.

Oltiin heitetty vajaan tunnin lenkki osittain hölkäten, osittain peltoja vapaana koluten ja kun pelloilta palattiin asfalttiteille, tuli vastaan innokas koirakaveri, joka meni koirapuistolle. Mentiin perässä puistolle ja jo aidan takaa kaverukset esittelivät leikkiinkutsuja häntä heiluen. Kaverina siis vauhdikas, nuori poikakoira.

Portilta tyypit juoksivat rinta rinnan muutamat iloiset kierrokset. Ja siihen se sitten jäikin, kun Bailey otti vähän osumaa. Vauhdin huumassa suunta oli kohti puupenkkiä ja juuri sitä ennen Bailey käännähti kurkkaamaan kaveriaan. Bailey meni kylki edellä penkin laitaan tömähtäen. Taputtelin siinä vähän ja innostin uuteen leikkiin, mutta ei leikkiä enää loppuaikana irronnut. Raitaisen mielessä kolaus saattoi mennä sen kaverin syyksi.

Puistolla kolaus ei näyttänyt haitanneen, puistolta tultiin vielä hölkkälenkkiä kotiinkin. Kotona Bailey rojahti häkkiinsä vingahtaen ja makasi sitten hiljaa. Vingahduksesta tajusin jonkin olevan vinossa. Töihin Bailey lähti tuttuun tapaan mukaan, autolle mentiin lievästi ontuen. Illan aikana Bailey jatkoi ontumista.

Toivottavasti meni vain lihas kurmulle tai jotain venähti ja se palautuu parissa päivässä levolla. Etujalka on nyt selkeästi jäykkä ja kävellessä arka. Käsittely ei näytä haittaavan. Se on aina yhtä ikävää, kun näkee että koirasta tuntuu huonolta. Oli se sitten lyhyt tai pitempi hetki.

Mieltä lämmittää vähän se, että parin viikon päästä meille tulee tämmöinen:
Pikkuista on ahkerasti käyty katsomassa ja veikeä riiviö onkin. Jospa pennun ajattelun hyvät tunteet välittyisivät yön aikana Baileyn jalkaan ja se olisi sitten paljon parempi.

tiistai, 19. huhtikuuta 2011

Pienestä isoksi.

Bailey 2 vuotta!
No voihan nyt kun synttäreinä on vietetty niin että on blogin päivitys jäänyt ihan kokonaan. Kuviakaan ei ole, hitsi vieköön, mutta tekstiä sentään.

Baileyn 2v. synttäreitä vieteltiin siis lauantaina retkipäivän merkeissä.
Aamulla ajeltiin kuitenkin ensin autokorjaamolle ostamaan uudet kesärenkaat. Juhlakalua en viitsinyt ihan autohalliin asti ottaa korjaamon kovimpaan meteliin, joten Bailey sai kierrellä korjaamon tuntumassa Laurin kanssa renkaiden oston ja vaihdon ajan. Eipä ollut neiti kolinoista, autoista tai ihmisistä millänsäkään. Häntä vain heilui koiran kulkiessa hymyssä suin. Lauri vieläpä löysi vanhan tennispallon jostain ympäristöstä ja leikitti iloista raitakoiraa.

Auton huollon jälkeen haettiin matkaan vielä äiti ja ajeltiin Espoon puolelle Nuuksioon. Ei menty tavanomaisille reiteille vaan parkkeerattiinkin Siikarannan opiston luokse ja pyörittiin metsiä siinä lähellä. Yritettiin merkityille reiteillekin metsään, mutta polun ulkopuolella lunta oli vielä reilusti ja polku itsessään oli useasta varsin märkä. Vain Bailey lätsytteli hauskasti menemään lammikoissa ja pomppi hangessa kepeästi, me muut emme menneet ihan yhtä helposti.

Rämpimisestä nälkäisiksi tulleina hylättiin Siikaranta ja ajeltiin Nuuksionpäähän Haukkalammen tuntumaan tulipaikalle. Nuotiopiirin tulipaikka oli hukutettu lumeen, joten istuimme sitten keittokatoksessa. Hyvinpä siinäkin tulilla saatiin lihat ja rehut kypsiksi. Bailey sai tietysti osansa grilliherkuista. Osan herkuista kävin piilottelemassa keittokatoksen ympäristöön maahan samalla kun Bailey jäi istu-käskyllä katokseen tarkkaamaan. Vapautusta seurasi tietysti kaahaus katoksesta ulos ja täysi stoppi hajutyöskentelyyn. Keittokatokselle tulleet ulkopuoliset Bailey ilmoitti parilla matalalla haukulla ja oli sen jälkeen oikein hyvää pataa.

Nakkikakun sijaan B sai tänä vuonna nuotioherkkuja; nakin pätkiä, savupekonia, leivän kannikoita ja possunkorvan. Tankkauksen jälkeen käytiin vielä kävelemässä yhtä sulaa hiekkatietä edes takaisin ja B juoksi parit lähetykset meidän ihmisten väliä. Kyllähän luontoretkeen menikin taas monta tuntia aikaa, vaikkea paljoa patikoitukaan. Kotimatkan ajan takaluukun osasto oli varsin unessa.

Sunnuntaina käytiin Jyväskylässä päiväreissussa katsomassa taas holskupentuja ja Bailey sai viettää lepopäivää autossa. Parit juoksulenkit se tietysti sai lähimetsissä ja metsäautoteillä ja oli tyytyväinen.

Maanantaina korkattiin kevään ekat jäljet! Lähdettiin treenikavereiden kanssa Tuusulaan jäljestämään. Bailey sai ajaa kaksi jälkeä.

- Ensimmäinen jälki oli lyhyt suora, kostealla pellolla, 6 keppiä. Lähinnä ilmaisun muistuttelua. Sää aurinkoinen, mutta kova tuuli. Jälki myötätuuleen.

- Toinen jälki toisella pellolla, alkusuora kuivalla osuudella, 90 asteen kulma ja lyhyt loppu vesilammikoiden välissä. Jäljellä 5 keppiä. Aurinkoinen sää, puuskainen kova tuuli.

Talven aikana muutaman kerran ollaan tehty sisällä pelkkää keppien ilmaisua ja lopputalvesta muutaman kerran lumelle tallattu ruutu, jolta on pitänyt ilmaista kepit. Hirveän suuria odotuksia ei ollut siis näiden jälkien suhteen, kun vain vähän on tehty. Mutta hyvinpä oli homma muistissa. Baileyllä oli autolta molemmille jäljille kova kiire ja hyvin nappasi hajun! Kovan tuulen takia parit kepit tosin jäivät jäljelle, mutta ne mitkä löytyivät ilmaistiin tarkasti. Kiva fiilis jäi, tästä jatketaan!

Sitten hoikistuskuurille
Jep, on neiti vähän päässyt turpoamaan. Bailey on juoksujen ajan ollut pois töistä (=löhönnyt kotona työpäivien ajan) ja vielä synttärien päälle saanut kunnon herkut. No, mikään laiheliini ei tuo Bailey ole koskaan ollut, mutta nyt sillä on kyllä taas jokseenkin ylimääräistä luiden päällä. Sunnuntaina pentujen tarkastus-reissulla holskukasvattaja vain totesi, että on B ollut ruoka-aikoina kotona ;>
Ehheh, joo eihän tässä mitään kiirettä saada koira hyvään kuntoon. Muuten vain ensi kuussa olisi se erikoisnäyttely. Nyt lenkkeillään reilusti ja pienennetään aavistus ruokamääriä. Bailey sopivasti on lopettanut myös juoksut, joten se saa kulkea töissä taas mukana ja kuluttaa sitäkin kautta liikoja pois. Ihana kevät on myös sulattanut pellot, joten juoksentelupaikkoja on mukavasti. Jospa edes vähän auttaisi.
Kivahan se on taas tutuilta näyttelyssä saada noottia, että koira voisi olla edustavammassa mallissa, onpahan jotain sanottavaa ;>

torstai, 14. huhtikuuta 2011

Uudet sivut!

Menkäähän katsomaan

Mä olen tässä väsäillyt kokonaan uudet sivut, ekat nettisivut mitä olen ikinä laittanut pystyyn. Sivut on miltein valmiit; raidat on esitelty, kalenteri ja linkit laitettu. Ihmisen osio kaipaa vielä päivitystä ja luultavasti sivuille on tulossa lisää sisältöä lähiaikona. Sivujen hienosäätö jatkuu joka tapauksessa.

Koirablogi tulee siirtymään sivuille jahka saan kaiken sujumaan. Infoa tulee tietysti tänne jos blogin osoite muuttuu.

Ja uusien sivujen osoitehan on: raidat.webs.com >>

Vieraskirjaan saa jättää jälkiä! Ja mielellään kuulen jos löytyy parannusehdotuksia, kehuja tai kommentteja sivujen suhteen.
Vielä kun sivujen yläosan mainoksen saisi kadotettua...